Motto

"È necessario imparare tanto a lungo quanto a lungo si vive."

Blogi italian kielen opiskelijoille ja Italian kulttuurista kiinnostuneille.
Blogiin on koottu linkkejä kielen ja kulttuurin eri alueilta.
Blogi sisältää myös Italian matkakuvia sekä opiskeluvinkkejä.

Benvenuti a tutti!

----


* Valitse itseäsi kiinnostava aihe oikealta kohdasta
Valitse aihe!
Numero kertoo kuinka monta eri sivua aiheesta löytyy. Selaa niitä painikkeesta Vanhemmat tekstit.

* Tai selaa Blogiarkistoa.

18.7.2011

Città del Vaticano



Matkakohteeni 2012


Vatikaani lyhyesti

Maailman pienin itsenäinen valtio (44 ha, alle 1000 asukasta), Vatikaanin kaupunkivaltio (Stato della Città del Vaticano), sijaitsee keskellä Roomaa. Vuonna 1929 solmittiin ns lateraanisopimukset, joilla Vatikaanivaltio luotiin. Sopimukset allekirjoitti mm. Mussolini. Ennen sopimuksia paavit julistautuivat "Vatikaanin vangeiksi", eivätkä esiintyneet julkisuudessa lähes 60 vuoteen.

Vatikaanin valtionpäämies on paavi, poliittinen valta on papistolla. Käytännössä ylintä valtaa käyttävät paavin lisäksi tämän nimittämät kardinaalit, joiden tehtäviin kuuluu muun muassa paavin valitseminen. Paavi valitaan virkaansa koko eliniäksi. Vatikaanista käsin johdetaan katolista kirkkoa. 

Infrastruktuuriltaan Vatikaani on täysin sidoksissa Italiaan. Vatikaani saa tuloja lahjoituksista, kiinteistötuotoista, turismista, sekä omista postimerkeistä, muistomitaleista ja kolikoista, jotka kaikki ovat keräilykohteita. Vatikaani omistaa noin 2400 vuokrataloa valtioalueensa ulkopuolella. 

"Inno e Marcia Pontificale è l'inno dello Stato della Città del Vaticano. La musica composta da Charles Gounod in 1869 e il testo venne scritto da Antonio Allegra. L'è diventato l'inno nazionale della Città del Vaticano il 16 ottobre 1949 durante il regno di Papa Pio XII." (Vatikaanin hymnin voi kuunnella alla olevasta videolinkistä, josta myös teksti lainattu.)

Vatikaanin alue on miltei kokonaan muurin ympäröimä. Alueella sijaitsevat Pietarinaukio, Pietarinkirkko, paavin Apostolinen palatsi, Vatikaanin museot (ja Sikstuksen kappeli) sekä paavillinen pinakoteekki (maalauskokoelma), Vatikaanivaltion hallintorakennus eli kuvernementti sekä muita hallintorakennuksia, sveitsiläiskaartin kasarmi, L'Osservatore Romanon toimitus ja painotalo, pieni osa Paavali VI:n audienssihallista sekä laaja Vatikaanin puutarha. Lisäksi on Vatikaanin alueen ulkopuolisia kirkkoja ja  rakennuksia.

1400-luvulla paavi Nikolaus V lausui kuolinvuoteellaan:

»Jotta voisimme tehdä kestävän vaikutuksen sivistymättömien mieleen, meidän täytyy antaa heille jotain katseltavaa. Mikäli kansan uskonto perustuu vain opinkappaleisiin, se jää heikoksi ja horjuvaksi. Mutta mikäli Pyhän istuimen arvovalta tulee esille majesteetillisissa rakennuksissa ja katoamattomissa muistomerkeissä, jotka näyttävät olevan itsensä Jumalan perustamia, niin usko tulee kasvamaan ja vahvistumaan sukupolvesta toiseen, ja koko maailma tulee omaksumaan ja kunnioittamaan sitä.»

 (kaikki tiedot Wikipedia ja suomisanakirja)

Vatikaanivaltio ja koko uskonnollinen järjestelmä herättävät myös paljon vastustusta, monistakin eri syistä. On hyväksikäyttöepäilyjä, hyvävelijärjestelmää, epäilyjä korruptiosta ja vallan väärinkäytöstä, epäilyjä arkaluontoisesta ja pimeästä toiminnasta, salamyhkäisyyttä, tietovuotoja, salaisia arkistoja sekä muita skandaaleja. Vuodelta 2012 on paavi Benedict XVI:n kamaripalvelijan tuomitseminen vankeuteen salaisten paperien varastamisesta. 

Kuuluisassa Dan Brownin kirjassa Da Vinci-koodi viittataan myös Vatikaanin salaisuuksiin ja salajuoniin.






View Larger Map


Sveitsiläiskaarti

Sveitsiläiskaarti (le Guardie Svizzere) astui paavin palvelukseen 22.1.1506.

Vatikaanin Sveitsiläiskaarti koostuu Sveitsissä koulutetuista palkkasotureista, joiden päätehtävänä on huolehtia paavin turvallisuudesta. Paavi Johannes Paavali II:sta vastaan tehdyn murhayrityksen jälkeen osa sveitsiläiskaartilaisista toimii vartiointitehtävissään siviilipukuisina esittäen turisteja tai Pietarinkirkon henkilökuntaa.

Pietarinaukion turvallisuudesta vastaa Italian poliisi, jonka valtuudet päättyvät Pietarinkirkkoon johtavien portaiden juurelle. Seremonioiden ajaksi Pietarinaukio voidaan sulkea yleisöltä, ja poliisivoimien on vetäydyttävä pois aukiolta Italian valtion alueelle. 

Pietarinkirkko ja Vatikaanin museo ovat raporttien mukaan "taskuvarkaiden paratiisi". 
(kaikki tiedot Wikipedia)


Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012
Sveitsiläiskaartilaisten värikäs juhla-asu on renessanssiajalta. 
Arkiasu on väriltään sininen.





Pietarinaukio (Piazza San Pietro)



Kuvassa näkyy paraativäylän päässä Tiberjoki 
ja Castel Sant'Angelon linnoitus (vasemmalla). 
Aukion kivetyksen kuviot ovat osa obeliski-aurinkokelloa. 


Pietarinaukio on Gian Lorenzo Berninin suunnittelema, ja aukiota reunustaa niin ikään Berninin suunnittelema nelirivinen pylväskäytävä, jossa on 284 näyttävää toscanalaista doorilaispylvästä. Pylväikön päällä on 140 luonnollista kokoa olevaa pyhimyspatsasta.

Aukio rakennettiin muotoon, joka korostaa perspektiivistä havaintoa (ks kuva) ja joka näyttää sulkevan katsojan kirkolliseen syleilyynsä (Berninin sanoin). Aukion keskellä on Rooman keisari Caligulan vuonna 37 Roomaan tuoma yli 25 metriä korkea egyptiläinen obeliski punaisesta graniitista. Koko obeliski risteineen on 41-metrinen, ja se toimii myös aurinkokellona. Obeliskin molemmin puolin on suihkulähde.

Aukio rakennettiin (paavi Aleksanteri VII:n aikana 1655–1667), jotta mahdollisimman suuri määrä ihmisiä voisi nähdä, kun paavi antaa siunauksensa.

Pietarinaukiolle johtaa Mussolinin 1930-luvulla rakennuttama 500 metrin pituinen paraativäylä, "Sovituksen tie", Via della Conciliazione. Mussolini halusi Sant'Angelon linnoituksesta suoran näköyhteyden Pietarinkirkkoon ja antoi juhlallisin menoin purkaa näköesteenä olevat vanhat rakennukset vuonna 1936. 

(kaikki tiedot Wikipedia)



View Larger Map


Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Pietarinaukiolla oli lokakuussa 2012 alkamassa tilaisuus, ja koko aukio oli täynnä tuoleja. Tuolirivit ja suoja-aitaukset auttoivat hahmottamaan aukion valtavaa kokoa, mutta häiritsivät esteettistä kokemusta. Aukion halkaisija on leveimmillään lähes 200 metriä.


Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012
Valokuvaajan pohdiskeluja: 
Minkälaisella mittaustavalla tuolit on saatu näin suoriin riveihin?

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012
Pylväitä, patsaita, suihkulähde sekä turisteja.

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012
Pylväitä on neljässä rivissä.


Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Pylväiden keskellä seisominen 
oli vaikuttava kokemus.  


Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012


Talouskriisi koskee myös Vatikaania.

Vuonna 2012 Vatikaani rahoittaa 
Pietarinkirkon pylväiden korjaustöitä 
postimerkeillä saaduilla tuloilla.

Postimerkeissä on paavien 
Benedictus XVI
ja Aleksanteri VII sinetit. 

Kahden merkin merkkisarja 
maksaa 20 euroa (Yle).

 
 


Pietarinkirkko (Basilica di San Pietro)

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Pietarinkirkko on pääosin peräisin 1600-luvulta, vaikka rakennustyöt aloitettiin jo 1500-luvulla. Pietarinkirkon pituus on 212 m, korkeus 133 m, pinta-ala 23 000 m² ja tilavuus yli 60 000 m³. Se on maailman suurin uskonnollinen rakennus.

Pietarinkirkko sijaitsee paikalla, jossa aiemmin oli keisari Caligulan aloittama ja Neron valmiiksi saattama sirkus. Roomalaisen tradition mukaan apostoli Pietari ristiinnaulittiin vuonna 67 Neron sirkuksessa inter duas metas eli kilpa-ajoradan keskikorokkeen (spina) kääntöpisteiden (meta) puolivälissä sen obeliskin juurella, joka on nykyään Pietarinaukiolla.

Vuonna 1546 ketään kumartamaton Michelangelo valittiin kirkon pääarkkitehdiksi. Paavi antoi hänelle tukensa ja vapaat kädet, mikä suututti kilpailijoita, kuten myös se, että Michelangelo halusi työskennellä ilman eri korvausta, vain "kiintymyksestä Jumalaan ja kunnioituksesta apostoli Pietaria kohtaan".

Pietarinkirkon satavuotiseen rakennushistoriaan liittyy paljon riitoja ja dramatiikkaa. Työt pitkittyivät, arkkitehdit vaihtuivat, suunnitelmat muuttuivat. Michelangelon kuollessa 1564 kirkko oli vain osittain valmis.

Pietarinkirkon fasadi eli julkisivu valmistui 1614. Sen suunnitteli arkkitehti Carlo Maderno. Julkisivu on lähes 115 m leveä ja 48 m korkea. Ylhäällä on 13 kuusimetristä patsasta (Kristus, Johannes Kastaja, apostolit lukuun ottamatta Pietaria). Pylväät ja pilasterit ovat korinttilaisia.

Pietarinkirkon valmistuttua 1615 rakentaminen oli vienyt niin kauan, että renessanssin huipentumaksi aiotusta temppelistä tulikin kirkon hajaannuksen ja vastauskonpuhdistuksen symboli.

(kaikki tiedot Wikipedia) 

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Pietarinkirkossa käy joka päivä tuhansittain vierailijoita.

Paavi pitää Pietarinkirkon parvekkeelta puheensa pääsiäisenä ja jouluna. 
Nykyisin parvekkeelta julistetaan aina myös uuden paavin valinta.

Kirkko suurine aukioineen sopii hyvin näihin tarkoituksiin. 


Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012
 
 Kirkko on sisältä 
henkeäsalpaavan kaunis.

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012


Pääasiassa barokkityyliä edustavan sisätilan tärkeimpiä suunnittelijoita oli Bernini. (Wikipedia)



Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kupolin sisäreunassa on teksti Matteuksen evankeliumista:

"Tu es Petrus et super hanc petram aedificabo ecclesiam mean et tibi dabo claves regni caelorum." 

Sinä olet Pietari (petrus = kallio), ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni.


Michelangelon kauden suurin anti rakennushankkeelle on kirkon suuri kupoli, jonka hän suunnitteli käyttäen esikuvanaan Brunelleschin Firenzen Duomon kupolia. 




Pietarinkirkon kupoli ei ehtinyt valmistua Michelangelon elinaikana, ja suunnitelmien yksityiskohtia muutettiin. 


Pietarinkirkon kupoli on toiminut esikuvana monien läntisen maailman kirkkojen ja muiden rakennusten kupoleille.


Kupoli on sisähalkaisijaltaan
noin 42 metriä. 

 (Wikipedia)


Pohdintoja kalliosta:




Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012
 Michelangelo: Pietà, 1499


Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012
Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012
Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012
Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012
Kirkko on täynnä 
veistoksia, korkokuvia,
pilareita, marmoria, koristeita,
kauniita värejä ...

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012



Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012
Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012
Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012
 



Eksterritorialiset alueet (Vatikaanin alueen ulkopuolella) (Fuori le mura)




Basilica San Giovanni, Lateraanikirkko (Vatikaanin alueen ulkopuolella)

Kirkko sijaitsee Roomassa.






    Basilica Santa Maria Maggiore (Vatikaanin alueen ulkopuolella)

    Kirkko sijaitsee Roomassa.




    San Paolo fuori le mura (Vatikaanin alueen ulkopuolella)

    Kirkko sijaitsee Roomassa.



    Konstantinuksen basilika (Vanha Pietarinkirkko)

    Konstantinuksen basilika eli Vanha Pietarinkirkko oli nykyisen Pietarinkirkon paikalla sijainnut 300-luvulla rakennettu kristillinen basilika.


    Vatikaanin museot (Musei Vaticani)

    Museo sisältää 50 000 muinaisesinettä, jotka on kerätty ympäri maailmaa. (Wikipedia)




    Sikstuksen kappeli (Sikstiiniläiskappeli) (Cappella Sistina)
     

    "Without having seen the Sistine Chapel one can form no appreciable idea of what one man is capable of achieving." — Goethe 1787

    Kappelin rakennutti paavi Sixtus IV vuosina 1475–1483. Kappelissa on Michelangelon maalamat kattofreskot. Muita nähtävyyksiä ovat muun muassa Raffaellon huoneet, Laokoon-ryhmä ja Belvederen Apollo.

    Katso 360-kuva



    Michelangelo: Aatamin luominen 

    Paavillinen pinakoteekki (maalauskokoelma) (Pinacoteca Vaticana)



    Paavin Apostolinen palatsi (Palazzo Apostolico)


    Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2012
    Ikkuna, josta paavi esiintyy, on ylärivissä toinen oikealta.




      Paaveja

      Paaveihin ja uskontoon liittyy historian saatossa sotia, uskonsotia sekä valtataistelua. Näitä ovat mm. Avignonin vankeus (paavien Baabelin vankeus) (1300-l), Rooman ryöstö (Sacco di Roma) (1500-l), ja jo yllä mainittu Vatikaanin vankeus (1800-1900 -luvuilla).


      Giovanni Paolo II, Kuva: Public domain
        Benedictus XVI




        Rooma tässä blogissa


        Ei kommentteja:

        Lähetä kommentti